2.2.2022 - 1.6.2022

Kansainvälisesti tunnettujen biotaiteilijoiden näyttely avautuu torstaina 3.2.

Halli

4/6 €

Seinäjoen taidehallin vuoden ensimmäinen uusi näyttely avautuu Halli-näyttelytilassa. Biotaiteen seuran kanssa yhteistyössä toteutettava Poikkipolkuja ekologiaan esittelee teoksia taiteilijoilta, joiden tutkimuskohteet johtavat kysymyksiin siitä, mitä on yhteiselo erilaisissa ekosysteemeissä ja millaisia tapoja ihmisellä on suhtautua ympäristöönsä. Näyttelyssä havainnot välittyvät taiteen, tieteen ja teknologian kielillä, valokuvien, installaatioiden, veistosten, videoiden ja äänen muodossa.

Ympäristökriisi on herättänyt tarpeen miettiä elinympäristöämme myös taiteen kautta. Biotaiteen seuran johtajanakin toimivan kuraattori Erich Bergerin mukaan tiedon ja todellisuuden tutkimisesta on tullut keskeistä taiteellisessa työssä: Taiteilijat ja muut luovat toimijat tutkivat maailmaa työkalunaan monialainen ajattelutapa. Siinä taiteilijat eivät pyri puolustamaan oletettua totuutta, vaan tutkimaan todellisuuden syvyyttä.”

Näyttelyn taiteilijat ovat kansainvälisesti tunnettuja ja meritoituneita biotaiteen saralla. Brandon Ballengéen kauniit muotokuvat mutatoituneista sammakoista kertovat suoluonnon pilaantumisesta. Cecilia Jonsson havainnoi merten vuorovesiä videoteoksessaan, myös Julia Lohmann kiinnittää huomiota meriin keskittymällä merilevään teostensa materiaalina. Soichiro Mihara antaa installaatiossaan radioaktiiviselle säteilylle äänen. Leena Saarinen tuo ihmisten ja lintujen kieltä lähemmäs toisiaan luomalla linnunlaululle aakkoset. Antti Tenetz tutkii työssään keinoälyn ja biologian mahdollisuuksia avaruuden näkökulmasta. Näyttely on nähty aiemmin Annantalon taidekeskuksessa Helsingissä ja sen suunnittelussa on otettu erityisesti lapset huomioon kohderyhmänä. Näyttelyn kuraattoreina toimivat Erich Bergerin lisäksi Mari Keski-Korsu ja Anna Puhakka.

Biotaiteen seura on Suomessa vuodesta 2008 asti toiminut taiteilijayhdistys. Seura kehittää, tuottaa ja järjestää toimintaa, joka käsittelee taidetta ja luonnontieteitä, ja keskittyy usein biologiaan, ekologiaan tai biotieteisiin. Seura pyörittää SO-LU -taidetila Katajanokalla Helsingissä ja taiteilijaresidenssiohjelmaa Kilpisjärven biologisella tutkimusasemalla.

Kuva: Brandon Ballengée: DFNL 26 Thelxinoë, 2020.