Taidehallissa ollaan syksyllä luonnon mysteerien äärellä

Hallissa avautuu 26.8. Taidehallin oma tuotanto, kahdeksan suomalaisen nykytaiteilijan yhteisnäyttely Millaista on olla eläin?  Näyttely perustuu tutkija, evoluutiobiologi Helena Telkänrannan samannimiseen tietokirjaan vuodelta 2015. Kirja on ollut näyttelyn lähtökohta. Kukin taiteilija on käyttänyt teoksensa innoituksena yhtä kirjan lukua ja Helena Telkänranta on toiminut taiteilijoiden keskustelukumppanina prosessin aikana. Näyttely pureutuu eläinten ja muiden maata asuttavien eliöiden kokemusmaailmaan ja tunteisiin ja kysyy, kuinka paljon voimme ymmärtää toisten lajien kokemuksesta. Näyttelyn taiteilijat ovat Minna Herrala, Mari Keski-Korsu, Teemu Lehmusruusu, Toni Lehtola, Lotta Mattila, Mia Mäkelä, Kati Roover ja Elina Ruohonen. Näyttelyssä on vahva mediataiteen painotus, mutta mukana on myös veistoksia, valokuvia ja maalauksia.

Vintillä avataan samaan aikaan ruotsalaisen Per Svenssonin Alchemy – The All Seeing Eye. Näyttely on eräänlainen retrospektiivinen kattaus göteborgilaisen kuvataiteilijan tuotantoon vuosikymmenten aikana. Per Svenssonin taiteellisen tuotannon kantava teema on alkemia, eräänlainen luonnon, tieteen ja taiteen vuoropuhelu. Mukana on arkkitehtonisia tilateoksia, veistoksia, piirustuksia, esinekoosteita ja videoita. Näyttely on ollut esillä Ruotsissa kolmessa eri näyttelypaikassa ja nyt ensi kertaa Suomessa.

Kesäkuvataiteilija Sofi Häkkinen esittelee kesän aikana yleisön kanssa vuorovaikutuksessa syntyneitä teoksiaan, Serendipity – Onnekas sattuma –projektinsa satoa pedatila Itikassa 26.-30.8. Häkkinen myös esiintyy näyttelyiden avajaisissa Recover Laboratory –ryhmän kanssa keskiviikkona 26.8. Näyttelyiden avajaisia vietetään klo 17 – 20. Tilaisuuteen ilmoittaudutaan nettilomakkeella täällä.

Performanssia nähdään myös Aeon Luxin performanssi-illassa syyskuun lopulla. Syksyn työpajaohjelmassa on Aikuinen & lapsi –työpajoja ja Vauvojen värikylpyjä. Taidehallilla nähdään myös ihan oikeita eläimiä Koira-krokii –työpajoissa, jotka ovat elävän mallin työpajoja. Malleina toimivat Etelä-Pohjanmaan kaverikoirat ja lukukoirat. Koirat vierailevat myös Aikuinen & lapsi –työpajoissa. Ilmoittautuminen syksyn työpajoihin alkaa elokuussa.

Suositut K65 Kulttuurikeskiviikko ja K65 Taidetorstai ovat niin ikään syksyn ohjelmistossa. K65-toiminta on Seinäjoen kulttuuri- ja ikääntyneiden palveluiden järjestämää, nimensä mukaisesti yli 65-vuotiaille suunnattua taide- ja kulttuuritoimintaa, joka järjestetään päiväaikaan. Kulttuurikeskiviikossa tehdään itse ja tutustutaan eri taiteen ja kulttuurin lajeihin, Taidetorstai taas on opastettu kierros esillä olevissa näyttelyissä.